Pintaraapaisuna maalaisromanttisesta teemasta kerroin
aikaisemmin, mutta nyt ajattelin perehtyä teeman mukaisiin kutsuihin.
Kutsut kun ovat ensisilmäys tuleviin juhliin, on niiden merkitys yllättävänkin suuri. Jos kutsut ovat hyvin rustiikkiset ja selkeästi rakkaudella tehty, oletan että juhlatkin ovat saman teeman mukaisia. Saatan jopa hieman pettyä, jos oletan meneväni maalaisromanttisiin tunnelmallisiin juhliin ja saavunkin keskelle betoniviidakkoa neonvalojen keskelle. Onhan toki siinä yllätysmomentti! Mutta jos vain kutsuihin on panostettu ja itse juhlaan ei laisinkaan, voi jäädä hyvistä pirskeistä laimea fiilis ihan turhaan.
Kuten olen jo maininnut, pitsi ja juuttikangas ovat ehdottomia suosikkejani maalaisromanttisessa teemassa. Niillä voi koristella ihan mitä vain ja lopputulos on aina ihana. Kutsuissa pitsin voi korvata esimerkiksi kakkupaperilla joka on pitsiä edullisempi vaihtoehto, mutta ulkonäöltään vastaava.
Jos kutsujentekovaiheessa on jo selvää mitä kukkia käyttää juhlissa, niiden yhdistäminen kutsuun tuo kivan lisän. Samoin jos on tarkoitus koristella lippuviireillä ja kutsuissa näkyy lippuviirejä, yhdistää vieras ne heti toisiinsa ja tulee sellainen olo, että yksityiskohtiin on panostettu.
Myös kuoren sisäpuolta voi koristella. Tämä on sellainen mitä olisin halunnut tehdä jos kutsuihin varattu budjetti olisi ollut isompi. Meillä olisi voinut olla vaikka kultaista blingblingiä ;) Mutta esimerkiksi ihan normaalille tulostuspaperille tulostettu kuvio joka leikataan sisäosan kokoiseksi, tekee jo piristävän ilmeen. Tai jos haluaa nähdä vähän enemmän vaivaa, voi varovasti irrottaa kuorten saumat irti ja esimerkiksi tulostaa kuoreen tai painaa jotain kuviota tai maalata vaikka vesiväreillä. Sitten liimaa sivusaumat nätisti takaisin kiinni.
Kaikista ihanimmat kutsut kaikilla mahdollisilla tyyleillä ovat kyllä itse tehtyjä. Se että joku on nähnyt vaivaa, on tärkeämpi seikka kuin se että ne on kalliit.
Nämä ovat niin ihania, että voisin vaikka järjestää iltapäiväteet maalaisromanttisella teemalla vain siksi että saisin tehdä näitä kutsuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti